Voi kuinka me Brunoa kaivataan aka viimeisen kerran

Niin tyhjä taas kun olet poissa tää kampus on
Me ovi haassa ollaan pois tutkija tää on
Ja me salin kanssa kuunnellaan kun sade lyö ikkunaan
Voi kuinka me Brunoa kaivataan

Mä hymähdin vähän kun lukaisin ja lopetin
Mä tahdon tähän artikkeliin sinut takaisin
Kun yksin luennolle kömmin kampus naristi nurkkiaan
Voi kuinka me Brunoa kaivataan

Kuuletko tutkijan riehuvan
Vastusta vailla ärtyneen
Kuuletko pään kiehuvan
Hetkellä järjen hämärtyneen

Entä kuuletko keskeltä yön bailauksen
Kun BRUNON kiljaisen

Minä onneton sinun luentoasi katselin
Turhaan ANT:tä vastaan taistelin
Ja taas riemujen seitsemän meren taakse minua laivataan
Voi silti me Brunoa kaivataan

Kuuletko aktantin riehuvan
Kollektiivin suhteiden kiehuvan
Kuuletko tuskaista hyminää
Tenttiin lukijoiden jyminää

Entä kuuletko keskeltä yön bailauksen
Kun BRUNO kiljaisen


Kiitos ja kuittaus.

Toimijaverkkoteoriaa toimimassa aka excuretki

Kuluneen viikon aikana teimme yhdessä viestinnän opiskelijakollegoideni kanssa excursiomatkan Helsinkiin. Teimme yritysvierailuja ja saimme oikeasti käsitystä siitä, mitä me isona sitten mahdollisesti teemme. Vierailujen aikana vastaan tuli jokunen hämmentävän tutun oloinen käsite vastaan, tai ainakin käsitteiden taustalla kuului rakkaan Brunomme ääni. Viesti on siis kaikunut, ainakin jotain kanavaa kautta, aina ammattilaisten käyttöön. Vaikka matkasinkin kauas normaalista treffiympäristöstämme, Jyväskylästä, Bruno pysyi mukanani. Uskollista, or what. Vaikkei silmissä, silti mielessä. Olikohan tämä sitten hyvä vai huono juttu, siitä en tiedä.

Vierailimme excullamme muutamissa eri viestintätoimistoissa ja saimme kuulla mm. uusimmista viestinnän vallitsevista trendeistä. Yhdeksi trendiksi lanseerattiin esim. viestinnän kokonaisvaltaisuutta ja laajuutta. Eri sidosryhmiä ei tulisi enää niinkään ajatella yksittäisinä vaan pikemminkin yhteen sulautuneina. Päässä aloi raksuttaa - hetkinen nyt hei, eikös tämä kuulosta aika tutulta? Ihan kun olisin lukenut jotakin vastaavaa rakkaan Brunomme teorioista, hmmh? Tapaushan alkoi olla selvä. Toimijaverkkoteoria, kuten olemme monesti jo saaneet blogistamme lukea, puoltaa nimenomaan sellaista. Aloin päässäni yhdistää lankoja järjestämiini treffeihin Brunon kanssa.

Sen lisäksi, että sidosryhmät (jos sellaisista voi enää edes puhua) ovat sulautuneet yhteen, ovat ne myös lisääntyneet, kuten Brunokin sanoo. Erilaisia toimijoita, tarpeita ja viestintäkanavia on moninkertaisesti, ja niitä kaikkia tulisi hallita. No, eipä siihen välttämättä kukaan pysty, mutta yritys on kova. Baby steps, yksi kanava kerrallaan. Laajentamalla pikkuhiljaa oppimista uusista toimijoista lienee paras tapa lähestyä kyseistä haastetta. Tulisi myös nähdä toimijat ja kanavat kokonaisvaltaisena, 360 astetta kattavana tekijänä. Ei olisi erikseen "ulkoisia sidosryhmiä" tai vaikkapa "digiviestintää". On pelkkää viestintää ja toimijoita.

Eräässä viestintätoimistossa meille luennoitseva nainen kertoi, että hän kuvitteli olevansa valmis viestinnän ammattilaisen työhön osatessaan kaikki teoriat. Toisin kävi, kuten arvata saattaa. Kaikki piti opetella tekemällä rehellisesti työtä.Teorian kuuluivat korkeintaan tietynlaisena "mantrana" tekojen taustalla. Ehkäpä juuri tämän faktan takia välini Brunoonkin ovat viilentyneet pikkuhiljaa, myönnän. Kaipaan sitä käytännön tekemistä, nähdä sen, missä Brunon teoriat laitetaan testiin. Ilmeisesti kuitenkin niin on jo tehty, joten annan Brunolle vielä mahdollisuuden. Ehkäpä hänestä voisi vielä olla hyötyä ja iloa!

Viimeistä viedään

Voi, kuinka kauniisti Miia viimeisessä viestissään jalostikaan sanoksi myös minun ajatukseni Brunosta! Minun ja Brunon myrskyisän suhteen ongelma on ollut se, että aina välillä minusta tuntuu, että hahmotan. Brunon ajatukset ovat viisaita, selkeitä, itsestäänselviä: totta kai kaikki pitää ottaa huomioon, totta kai elävien lisäksi elottomat toimijat vaikuttavat kaikkeen, totta kai tieteiden jaottelu lähestymistapoihin tai sitten vaikka yliopiston tiedekuntiin on keinotekoista ja väkivaltaista. Mutta sitten Bruno aina vetää hatusta jonkin toteamuksen, ihan viattoman ja pienen, ja kaikki romahtaa. En enää lainkaan tajua mistä se oikein höpöttää, ja samalla menee pohja kaikelta jonka luulin ymmärtäneeni aiemmin.

Ongelmani Brunon kanssa kulminoituvat siihen tosiasiaan, että hän on pirusti fiksumpi kuin minä. Kun herra esimerkiksi Emme ole koskaan olleet moderneja -teoksessaan esittää hypoteesejä, jotka hän jo esityshetkellä toteaa liian karkeiksi ja virheellisiksi, minä olen valmis heittämään pyyhkeen kehään. Kaveri puhuu niin monimutkaisista asioista ettei ole niistä selvillä itsekään, joten miten minä voisin olla? Siinä ei paljon sympaattisuus auta, jos meillä ei ole yhteistä kieltä. (Eikä muuten olekaan! Ehkä ymmärtämättömyys johtuukin vain siitä, että välillämme on koko ajan tulkki kääntämässä hänen ah, niin ranskalaiset ajatuksensa englanniksi tai suomeksi.)

Latouriin tutustuminen ei tietenkään päädy tähän blogikirjoitukseen. Pikku hiljaa pitäisi päättää, mistä teen kurssin loppuesseen. Luotan, että selätän Brunon monien niinikään itseäni viisaampien tieteentutkijoiden avulla, kun he pureksivat käsitteet minulle sellaiseen muotoon, että kykenen ne nielemään (äyks, nyt meni kielikuva liian pitkälle). Minä tarvitsen apua Brunoa ymmärtääkseni, vaikka Bruno itsenäisenä miehenä luottaa vain itseensä, kuten Petri Ylikoski eilen viittaamassani artikkelissa toteaa:

"Latourin kirjoitukset ovat täynnä kärjistettyjä vastakkainasetteluja ja ilmiselviä väärintulkintoja muiden näkemyksistä. Tämä tuntuu olevan oleellinen osa hänen ajatteluaan, jopa siinä määrin että Latourin lukemisen ensimmäiseksi metodisäännöksi voisi nostaa maksiimin: älä usko Brunon todistusta lähimmäisestään. Ainoa mielekäs tapa keskustella Latourista on keskittyä hänen omien näkemystensä antiin." (Ylikoski 2000: 299, kursivointi minun.)

Kai minulla on lupa epäonnistumiseen ja hieman virheellisiin tulkintoihin, jos kerran Brunolla itselläänkin on? Ehkä mokat ainakin saa helpommin anteeksi. 

Nyt on aika hiljentyä ja jättää pohdinta hämmentyneeseen välitilaan. Tämän kurssin osalta haluan osoittaa kiitoksia Brunolle, opettajalle joka hänet meille antoi sekä ennen kaikkea Miialle, Lillille ja Lauralle. Rakkautta teille.

Hellurei ja hellät, hämmentyneet tunteet!

Hybridien sikiäminen. Ei-inhimillisen antama todistus. Kopernikaaninen vastavallankumous. Antropologia palaa tropiikista kotiin. Mahdoton moderniaatio. Olioiden parlamentti.

Olioiden parlamentti? Okei. Tällaisia alaotsikoita löytyy Brunon Emme ole koskaan olleet moderneja -kirjasta. Olen nyt tutustunut Brunoon kolmisen viikkoa. Mitä luulette, ehtiikö siinä ajassa, kaiken muun elämän rinnalla, sisäistää tuollaisten otsikoiden alta löytyviä aiheita ja ajatuskulkuja? Luuletteko, että esimerkiksi Olioiden parlamentti herättää minussa nyt kolmen viikon jälkeen jo jotain muuta kuin hysteeristä hekotusta? Jos luulette, niin luulette todella väärin.

Tänä kauniina perjantai-aamuna, kun minun pitäisi olla jo vääntämässä erään nelivuotiaan Angry Birds -synttärikakkua, päädyinkin monen mutkan kautta lukemaan Brunon ontologiasta kertovaa kanditutkielmaa. Ja mitäs hittoa! Salon Juhanihan kertoo tutkielmansa johdannossa hyvin selvästi, miksi minulla on ollut niin suuria vaikeuksia ymmärtää Brunoa: ”Ranskalaisten ymmärtäminen ei ole suinkaan mahdotonta: se vain vaatii laajan sivistyksen heidän kattamasta alastaan. Latour ei haluakaan popularisoida kirjoituksiaan kaikille  – ne ovat timanttiseksi hiottuja paitsi teoreettisesti myös kielellisesti.” Brunon kohdalla ennen kaikkea tietous filosofiasta olisi Juhanin mukaan paikallaan ja allekirjoitan tämän täysin. Mutta enhän minä, ihan-vaan-tällainen-tavantallaaja, todellakaan omaa niin laajaa tietämystä esimerkiksi filosofiasta, että pystyisin hoksaamaan, kommentoimaan saati yhdistämään yhteisöviestintään kovinkaan suurta osaa Brunon ajatuksista. Pidän toki filosofiasta, filosofisista kysymyksistä ja niiden pyörittelystä, mutta piisamirottailuun ei vain todellakaan ole tarpeeksi aikaa. Jokseenkin epätodellista, että minusta on kuitenkin parhaillaan kasvamassa filosofian maisteri. (Lisää hämmenyshihitystä, ja kuvitus by InuKii.)

Filosofisista puutteistani huolimatta olen kuitenkin ollut ymmärtäväni Brunoa tietyissä asioissa, esimerkiksi toimijaverkkoteoriassa. Mutta nyt Juhanin tutkielmasta käykin ilmi, ettei maalaisjärkiseksi hipiksi tituleeraamani Bruno olekaan kovin maalaisjärkinen: ”Tyylillisesti pidän kiinni Latourin varauksesta olla popularisoimatta hänen kirjoituksiaan kaikille. Hänen ajattelunsa ei toimi arkijärjen alueella, kuten mikään moderni tiede ei toimi, joten en pyri palauttamaan sitä sille tasolle.” Mitä? Minähän löysin toimijaverkkoteoriasta paljon arkijärkisiä merkkejä. Vai löysinkö niitä sittenkin vain omasta yksinkertaistetusta versiostani, jollaiseksi olin alkuperäisen ANT:n kiireissäni naamioinut? No, täytyy muistaa, ettei toimijaverkkoteoria ole yksinomaan Brunon käsialaa, vaan hän on vain yksi tuon teorian kehittelijöistä. Lisäksi Juhanin tutkielmassa ei edes pureuduta toimijaverkkoteoriaan vaan yleisesti Latourin ontologiaan esimerkiksi Emme ole koskaan olleet moderneja -opuksen pohjalta. Ja totta tosiaan, eihän tuo vieressäni nytkin kysymysmerkkinä möllöttävä tekele mikään kevyt ja helppo välipala ole.

Olen kuitenkin yrittänyt ymmärtää, ja jotain tämän kurssin aikana mielestäni ymmärtänytkin. Pidän edelleen toimijaverkkoteorian kaikenkattavuudesta, kaikkeen soveltuvuudesta ja myös sen tietynlaisesta arkijärkisyydestä, jota olen siitä löytävinäni. Olen oppinut, kuinka toimijaverkkoteoriaa pystytään hyödyntämään esimerkiksi PR-tehtävissä. Olen diggaillut Brunon tapaa katsoa maailmaa yhtenä kokonaisuutena, jossa kaikki todellakin vaikuttaa kaikkeen, löytänyt paljon samaa omista ajatuksistani ja oppinut ajattelemaan eri näkökulmista. Mutta. Olen myös hämmentynyt, ahdistunut ja ärsyyntynyt: miksi kaikki pitää tehdä niin pirun monimutkaiseksi? Miksi Bruno ei voisi olla himpun verran kivempi tyyppi (se hippendaali, joksi häntä taannoin luulin – vai toivoinko enemmänkin?), ja esittää kaikkia ajatuksiaan arkijärkisemmin, niin, että mahdollisimman moni niistä hyötyisi, koska tiede kai kuitenkin kuuluu kaikille? 

Viimeisen kirjoitukseni myötä sanon Brunolle, ja teille lukuisille lukijoille (lisää naurua) heipat. Voi olla, että Bruno hipsii uniini tai opintoihini vielä myöhemminkin, ja sen hän saa ilman muuta tehdä; ollaanhan tässä nyt jo kuitenkin päästy alkua pidemmälle. Ehkä vielä jonain päivänä oivallan Brunosta enemmän ja selvitän, onko hän sittenkään ystävällinen hippi vai pelkkä ylimielinen punaviiniperillinen, joka ei vaivaudu aukaisemaan (näennäis)viisaita ajatuksiaan rahvaalle. Mutta nyt on tullut aika laskeutua takaisin arkeen ja syntymäpäiväjuhlien järjestämiseen. Yritän selviytyä, vaikka Piisamirotta on tunkeutunut omatuntooni ja huutaa minulle kuten Vilijonkalle aikoinaan:

 "Typerä nainen! Ei siivoaminen mitään auta." 

Luulen kuitenkin, että suurien kysymysten rinnalla on joskus ihan ookoo tehdä myös jotain pientä piperrystä. Esimerkiksi imuroida. Niin ja se kakku!

Aktantit ja kääntäminen: käsitekaurapuuroa

Ryhmätoverini ovat siirtäneet Brunon ajattelun lähtökohtia yhteisöviestinnän piiriin niin mainiosti, että auon suutani kuin kala kuivalla maalla, kun en keksi enää sanottavaa. Oma syy, olisin voinut olla liikkeellä aikaisemminkin. Jatkan siis ANT:n peruskäsitteiden parissa, ne kun ovat tämän kaiken viestijähömpötyksen ohessa jääneet niin vähäiselle tarkastelulle. Tämän illan aiheena ovat siis aktantin ja kääntämisen käsitteet. Ottakaa mukava asento, nyt tulee puisevaa settiä.

Aktantti on olio, jolle on attribuoitu kyky toimia. Aktantteja ovat kaikki toimijat yrityksistä ja kansanliikkeistä henkilöihin ja mikrobeihin. Aktantti toimii itsenäisesti, ja muut liittävät siihen toimintoja. Aktantit tuottavat verkostoja, jotka synnyttävät uusia, isompia (makro)aktantteja. Koska verkostoon kuuluu aktantteja monista eri ontologisista kategorioista, se on hyvin heterogeeninen. Verkosto taas muodostaa kollektiivin (esim. yhteiskunta).

Aktanttiin liittyy vahvasti se, että se on muiden aktanttien hyväksymä ja näkemä. Latourin mukaan olio alkaa olla olemassa vasta kun siitä tulee aktantti – voidaan ajatella, että kvarkit ja proteiinit ovat aktantteja, jotka syntyivät vasta, kun tiede tuotti ne kehittyvien laitteiden ja taitojen myötä. Tuottaminen on myös interaktiivista: samalla kun tieteilijät tuottavat tutkimuskohteistaan aktantteja, aktantit muokkaavat tieteilijöiden luonnetta ja toimintatapoja. Muokkaamalla aktanttia aktantti muokkautuu aina itsekin.

Aktantit tuottavat ja ylläpitävät tieteellisiä erotteluja, joista ANT haluaa päästä eroon. Kun asiat erotetaan toisistaan käsitteellistämällä ne vastakohdiksi (esim. tiedollinen/-ei-tiedollinen, poliittinen/taloudellinen, sosiaalinen/tekninen), suljetaan silmät muulta. Tällaiset erottelut eivät voi toimia tutkijan selitysesursseja, koska ne eivät auta ymmärtämisessä vaan ovat sille este. Tästä selvä seuraus on se, että Bruno kritisoi tutkimuskohteen käsitteitä aina kovasti ja kieltäytyy käyttämästä niitä itse. Hänen mielestään tutkija on epäonnistunut, jos päätyy selittämään tutkimuskohteen toimintaa kohteen omilla käsitteillä. (Tämä vähän mietityttää. Tavallaan ymmärrän kritiikin, mutta jos käsite on yhteisesti jaettu ja ymmärretty, sen käyttäminen tuntuu kuitenkin perustellummalta kuin se, että tutkija vain keksii kohteensa käsitteiden pohjalta ihan uudet hienot käsitteet, ja tutkimuksen lukijan on sitten äkkiä omaksuttava ne. Mitä, Bruno, mitä!?)

Uusien aktanttien synnyttämistä ja olemassaolevien muokkaamista Latour kutsuu kääntämiseksi. Käännöksien avulla aktantit pyrkivät muokkaamaan omaa toiminta-aluettaan ja hallitsemaan muita. Ne muokkaavat toisen aktantin merkitystä tai asemaa kollektiivissa. Käännös ei välttämättä onnistu, vaan menestys riippuu siitä, haluavatko muut aktantit muuttua. Käännösten avulla aktantit kamppailevat verkoston hallinnasta, laajuudesta ja kokoonpanosta. Ne yrittävät vahvistaa omaa verkostoaan värväämällä siihen muita aktantteja. Tämä tapahtuu muuntamalla toisen aktantin päämääriä siten, että itsellä on keskeinen asema näiden päämäärien saavuttamisessa. Jos värväys onnistuu, aktantti saavuttaa pakollisen kauttakulkupisteen aseman: tällöin muiden aktanttien päämäärien saavuttaminen riippuu värvääjästä ja värvääjä hallitsee värvättyä.

Latourin verkoston analysointi voidaan nähdä valta-analyysina, vaikka Latour ei näin yksipuolisesta päätelmästä ehkä pitäisikään. Aktantit mittelevät voimiaan ja vaativat muita aktantteja mukautumaan omaan olemassaoloonsa. Täten myös tiede ja teknologia voidaan nähdä politiikan jatkamisena uusin keinoin, kun tieteellinen tutkimus nähdäänkin tapana muuttaa yhteiskuntaa ja sen voimasuhteita. Tämän asian selittämiseen tarvitaan Louis Pasteur ja pernaruttobakteeri, mutta siihen voisimme ehkä palata joskus toiste.

Siinä on pureskeltavaa. Näiden käsitteiden tiivistämisestä tahdon kiittää Petri Ylikosken artikkelia Bruno Latour ja tieteentutkimus (Tiede & edistys 25/2000: 4, 3). Se oli aktanttina minun merkittävin kauttakulkupisteeni, koska käänsi Brunoa minulle niin hyvin. Petri nousi voittaja-aktantiksi tänään, vaikka alkuperäiset ajatukset olivatkin Latourin. Sori Bruno, Petri oli tämänpäiväinen lempiaktanttini. Sinä olet niin vaikea.

Muutama sana antropologiasta

Tuntuu tarpeelliselta sivuta blogissamme myös hieman antropologiaa: onhan rakkaan herra Latourimme mainittu jo blogin ensimmäisessä tekstissä ja Wikipedia-artikkelin aloituskappaleessa olevan koulutukseltaan filosofi ja antropologi. Antropologia, ihmistutkimus, on Wikipedian mukaan "ihmislajille ominaisia piirteitä ja ihmisen kulttuuria tutkivan tieteen yleisnimitys". Antropologia tutkii ihmisen biologiaa ja kulttuuria, ja usein antropologit tutkivat esimerkiksi itselleen vieraita kulttuureita, kuten alkuasukasheimoja.

Latour arvostaa antropologiaa selvästi hyvin korkealle, koska hän mainitsee sen esimerkiksi Emme ole koskaan olleet moderneja -kirjassaan monessa kohdassa esimerkkinä tieteenalasta, joka kaikelle tieteelle epätyypillisesti ottaakin ANT-teorian mukaisesti huomioon kaiken. Antropologi tutkii alkuasukasyhteisöä ja huomioi kaiken, mitä yhteisöön kuuluu. Hän sisällyttää samaan tutkimukseen kaiken myyteistä ja tekniikoista valtaan ja epiikkaan. Lopputuloksena on yhtenäinen kertomus siitä, miten kansa hahmottaa maailman, millainen hengellinen käsitys heillä on, miten he rakentavat taloja tai viljelevät maata, miten heidän hallintokoneistonsa on koostunut, miten he näkevät taivaan. Antropologinen tutkimus on aina yhtä aikaa todellista, sosiaalista ja kerrottua. 

Antropologian ongelma on se, että siihen kuuluu aina toisen tutkiminen: antropologista tutkimusta ei tehdä itsestä, omasta maailmasta, koska me emme ole villi-ihmisiä vaan moderneja, eikä modernin maailman antropologiaa ole olemassakaan. Bruno tietenkin kritisoi tätä ja antropologien kyvyttömyyttä katsoa itseään niin kuin muita, mutta huomattavasti Brunoa epätäydellisempänä ihmisenä minä ymmärrän tämän helposti: laatikosta ei näe laatikon ulkopuolelle. Peilistä ei näe itseään niin kuin muut katsojan näkevät. Tämän minulle selkeän ja hahmotettavissa olevan pohdinnan perään Bruno tietysti kääntää nurin koko modernin käsitteen, ja lopputulos, no, näkyy jo mainitun teoksen nimestä. 

Vaikka Bruno onkin todennut tietoa, valtaa ja diskurssia sekoittavan tieteen groteskiksi, silti haaveilen vähän modernia maailmaa kuvaavasta antropologiasta, joka näkisi meidän väkivaltaisten tieteellisten jakojemme läpi. Kuinka vieraalta tuntuisikaan lukea antropologista tutkimusta, joka onkin tehty meidän kulttuuristamme, tavoistamme, näkemyksistämme, valtajaostamme ja suhteistamme? Tunnistaisinko itseni siitä?

Haikeat hyvästit

Kuvittele nuori nainen teekuppi kädessään tuijottamassa ikkunasta ulos. Minuutit, tunnit, ehkä jopa päivätkin saavat kulua, eikä nainen sitä huomaa. Hän on ajatuksissaan, hän on melankolinen. Hän on niin kuin suomalaisesta elokuvasta, jossa voipakettiakin voidaan tuijottaa tuntitolkulla aamupalapöydässä ilman, että käsikirjoittaja edes miettisi, ettei kukaan koskaan oikeasti tee niin. Elokuvamainen tilanne jatkuu, nainen kaataa kuppiinsa lisää teetä, tuijottaa edelleen kaukaisuuteen, huokaisee, melankolia ja haikeus oikein huokuvat hänestä läpi.

Hyvä, nyt olet päässyt kiinni siihen sielunmaisemaan, joka minut on vallannut tällä hetkellä. Kirjoitan näet viimeistä blogitekstiäni Brunosta. Tämä on yhden aikakauden loppu.

Sen enempää mitään puheita pitämättä ja muistuttaen, että Bruno on elossa, haluan pitää pienen puheen Brunon muistolle.

Olen aina tuntenut sisimmässäni, että viinitilalliset miehet ovat todennäköisesti porukkaa, joka voi olla varsin valloittavaa. En ole koskaan tällaiseen sakkiin törmännyt – kunnes eräänä syksyisenä perjantaina elämääni astui Bruno. Tai hänet pikemminkin tyrkättiin elämääni, kumpikaan meistä ei oikein aluksi halunnut ottaa uutta tuttavuutta avoimin mielin vastaan. Hän oli vaikea, minä ahdasmielinen. Kunnes yhtäkkiä aloimme ymmärtää toisiamme. Se oli varmasti se punaviini, kyllä Bruno nämä kikat tietää.

Kuten aiemmin myönsin, tein tutustumisleikissämme aloittelijan mokan. Aloitin ikään kuin väärästä päästä, siitä vaikeimmasta sielun kopukasta. Opin kuitenkin pian, että vaikeaan mieheen kannattaa tutustua mahdollisimman yksinkertaisesti ajatellen. Palasin lähtöruutuun ja siihen asiaan, jonka jokainen Brunoa tunteva hänestä tietää – toimijaverkkoteoriaan. Vihdoin olimme oikeilla raiteilla, vihdoin ymmärsimme toisiamme.

Opin yhdistämään Brunon ajatuksia inhimillisistä ja ei-inhimillisistä toimijoista jokapäiväisiin asioihin. Miten tällaisessa viestintätilanteessa pitäisi toimia, miten Brunon teoria auttaa kriisiviestinnän ongelmissa? Välillä toki turhauduin. Bruno kun haluaa, että kaikki asiat otettaisiin huomioon. Miten voin ottaa huomioon asioita, joiden olemassaolosta en tiedä ja joita en siis voi ottaa huomioon? Epäilin Brunoa. Mietin, kuinka moneen viinipulloon hän onkaan tarttunut teorioita kehitellessään, kun ajatukset ovat välillä sillä ”nyt keksin maailman loistavimman idean” –tasolla, jonka vain humalainen yksin ymmärtää humalassa ollessaan. Vai voiko joku ymmärtää kaiken, mitä Bruno tahtoo sanoa? Voiko joku oikeasti ajatella kaikkia tekijöitä, siis ihan kaikkia, vaikkei tietäisikään niitä? Voiko viesti onnistua ilman, että näitä asioita osaa ajatella? Jos ei, niin tsemppiä vain kaikille, jotka haluavat työskennellä viestinnän parissa.

Vai tahtoiko Bruno sittenkin, että vain miettisin näitä asioita? Tajuaako Bruno itsekin, ettei yksi ihminen voi kaikkea ymmärtää, että kyse on vain jostain ylenpalttisen ihanasta tilanteesta, jota ei koskaan tapahdu – paitsi ehkä vahingossa. Niin, saatan suunnata viestini joillekin sidosryhmille oikeassa paketissa täysin vahingossa – tästä Bruno ei taida pitää, sillä sattumankaupoista en hänen suustaan juuri saanut kuulla.

Syksy Brunon kanssa pani minut ennen kaikkea miettimään. Huomasin yhtäkkiä, että lukiessani jonkun organisaation tiedotetta mietin, mitä kaikkia toimijoita viestijä on ajatellut olemassan oleviksi. Ja uskon, että toimijaverkkoteoriassa on pitkälti juuri tästä kyse: kunhan vain edes tiedät, että on olemassa eri toimijoita ja kunhan vain edes osaat ajatella joitain niistä. Loppu tapahtuu vahingossa ja sattumalta: ja kannattaa oppia historiasta. Kannattaa lukea epäonnistuneista viestintätapahtumista, ja kannattaa miettiä, mitä toimijoita siinä on mietitty, ja mitkä puolestaan on jätetty ajatuksista pois. Niin, jos et ole vielä itse tehnyt virheitä, niin ota edes oppia toisten virheistä. Ja ajattele. Ennen kaikkea ajattele. Sen uskon olevan Brunon suurin salaisuus, se viesti, jonka hän meille opiskelijoille haluaisi sanoa. Ajattele, niin tiedät olevasi yksi toimija, joka voi ajatella muista toimijoista silloinkin, kun ei tiedä, mitä toimijoita pitäisi ajatella. Uskon, että Bruno ei ole lainkaan pahoillaan, että tungin moisen lauseen hänen motokseen.

Jää hyvästi Bruno, mutta vain hetkeksi – en unohda sinua koskaan. En näet tiedä, voinko tässä elämässä enää avata yhtäkään punaviinipulloa ajattelematta sinua.

Syrjähyppy

Voi Bruno. Olin kirjastossa ja hairahdin. Aivan sinun lähelläsi, kulman takana, väijyi Luhmannin Niklas ekologisine kommunikaatioineen - peruskamaa iskurintamalla. Koska sinä syrjäytit alun perin Luhmannin kurssiltamme, ja koska minäkin olen vain erehtyväinen ihminen, ajattelin, että on reilua antaa Luhmannille edes pieni teoreettinen mahdollisuus. 

No, neljänkymmenenviiden minuutin jälkeen en oikein enää tiennyt mitä ajatella. Kaiken sekasorron keskellä minua ilahdutti ainoastaan ajatus siitä, että maailman tilasta ja tulevista uhkista huolta kantavat henkilöt voisivat saada Luhmannilta jonkinlaisen vapautuksen murheista ja synninpäästön ahdistuksesta. Ihan mielenkiintoisia ajatuksia etenkin nyt, kun ympäristönsuojelu on ollut aika tavalla tapetilla jäämerellä sattuneiden asioiden vuoksi. Epäilen, että yhteisen kotimme tulevaisuudesta huolta kantavat aktivistit eivät kuitenkaan saisi Niklaksen avulla ahdistusta niin tehokkaasti karistettua harteiltaan, että lopettaisivat toimimisen. Sen sijaan tällaisen wannabe-eläin-luonnon-elämänsuojelijan omatunnon tuskiin jokin filosofinen roppi voisi ensiapuna tehotakin.

Mutta Bruno. Olen pahoillani, että vilkuilin muualle. Ajattelin sen olevan tärkeää, sillä jos yhtään epäilyttää (ja kanssasi niitä epäilyksenkin hetkiä on tullut), on pakko ottaa selvää, onko ruoho oleellisesti vihreämpää aidan toisella puolella ja voisiko joku muu tarjota minulle selkeämpiä vastauksia. Varmasti, ainakin joihinkin asioihin, mutta Nikke se ei kyllä ole. Se, että siunailin sinua vaikeaksi suhteemme alkutaipaleella, ei ollut mitään tähän verrattuna. 

Luhmann tuntui koko ajan vaikealta, sinä nyttemmin jo järkevältä. Luhmann vaikutti varsin konservatiiviselta jäärältä, sinä hauskalta liberaalilta. Luhmann tekee jakoja ja lokeroita, sinä ajattelet ihan kaikkien asioiden nivoutuvan yhteen. Luhmann on saksalainen järjestelmäheppu, sinä ranskalainen punaviiniperillinen (ah oui, j’taime). Oikeastaan minusta tuntuu, että sinä olet kohteliain ja ystävällisin tyyppi, kenet olen oppinut tuntemaan pitkiin aikoihin: toisten huomioiminen on tärkeintä maailmassa, ja sen sinä kyllä teet. Otat huomioon niin elollisen kuin elottoman, kaikkine koukeroineen.

Itse asiassa, minä ihan pikkuisen luulen, että sinä taidat olla oikeasti hippi. Ja niistä minä tykkään.

Peace!

Delfiinit ja Bruno

Luin viimeperjantaiseen tenttiin paljon. Luin enkä näemmä vieläkään ole päässyt irti lukemastani, kun kirjaa täytyy tulla tänne asti ihmettelemään tentin jo ollessa historiaa.

Luin delfiinikirjaa (Exploring Public Relations) kannesta kanteen. Luin ja luin, mutta en törmännyt Brunoon edes sivulauseessa. Erääseen suomalaiseen tutkijaan kyllä, mutta en ranskalaiselta viinikylältä olevaan ANT:n luojaan. Olin kovin yllättynyt, tässä kun olen Brunoa oppinut tuntemaan, niin hänen teoriansa olisi toiminut varsin monessa kappaleessa.

Etenkin kriisiviestintä on osa-alue, johon Brunon ”ajattele kaikkia inhimillisiä ja ei-inhimillisiä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa viestiisi – ja nyt ajattele myös niitä toimijoita, jotka eivät siihen voi vaikuttaa, sillä nekin vaikuttavat siihen” –tyyppinen lausahdus sopii kuin serpentiini vappuun. Kuten delfiinikirjakin opetti, on organisaation osattava hallita kriisi jo ennen kriisiä. Mahdollisiin ja mahdottomiin tilanteisiin on varauduttava etukäteen, ongelmanratkaisua on harjoiteltava ja työntekijöitä koulutettava. Organisaation on siis mietittävä kaikkia toimijoita. TA-DAA, niin se Bruno-veikkokin sanoo. Miksei heppuamme siis oltu otettu mukaan kirjan tekstirykelmään, miksei ranskalaista miestämme näy lähdeluettelossa?

Niin, Brunohan ei suoraan tutki yhteisöviestintää, vaan hänen actor-network-teoriansa nyt vain sattuu olemaan sellainen, jota tälläkin alalla on helppo hyödyntää. Samoista asioistahan kirjassa puhuttiin, vaikka eri termein. Siinä ei käytetty sanaa ”non-human” vaan ihan yksinkertaisesti pohdittiin, mitkä kaikki ei-inhimilliset tekijät voivat olla sellaisia, jotka vaikuttavat a) viestiin ja b) kriisinhallintaan. Internet, rajattomat rajat, kulttuurien erot ja yhtäläisyydet, teknologia, ympäristö, imago… näitähän ne ovat, näin esimerkkinä. Inhimillisiä tekijöitä puolestaan ovat kriisin aikana organisaation sidosryhmät, kuten johto ja työntekijät sekä asiakkaat ja kuluttajat. Helppoa. Minulta Exploring Public Relationsin kirjoittajat olisivat saaneet vielä lisäpisteitä, jos Bruno olisi ollut mukana. Mutta koska en ole kirja-arvostelija, ei pisteytykselläni sinänsä ole merkitystä. Mutta jos Bruno luet tätä tekstiä, ja jos olet lukenut delfiinikirjan, niin tiedä, että täällä ainakin yksi sinuun uskova ihminen olisi antanut sinulle paikan kyseisen kirjan sivuilta ja tehnyt sinusta yhden yhteisöviestinnän kirjatentin 666-sivuisen järkäleen ehdottoman päätähden.

Kyynisyyden isku aka sunnuntai-illan viimeinen hidas

Olen saavuttanut suhteessani Brunon kanssa sen lähes väistämättömän hetken, jolloin epäröin. Treffailtuani Brunoa useamman viikon ja käytyäni muutamilla kunnon treffeillä olen saavuttanut pisteen, jossa on otettava kovemmat aseet käyttöön. En oikein tiedä, mihin tästä etenisin, tai etenisinkö ollenkaan. Siispä, vedän henkisestä asekaapistani "the big guns":it. Tunnettu mm. Sinkkuelämää- elokuvasta. Lista miehen hyvistä ja huonoista puolista. Varo vain Bruno, aion olla erittäin kyyninen ja rehellinen. Tällaisena sunnuntai-iltana en kykene rakentamaan pilvilinnoja.

On varmaankin helpompi aloittaa huonoista puolista. Saapahan ne alta pois.

- Teoreettisuus. Mielestäni teot merkitsevät sanoja enemmän. Bruno, olet valitettavasti enemmän sanoja ja teorioita.

- Monimutkaisuus. Toimijaverkkoteoriasi tuntui ainakin alkuun mahdottomalta ymmärtää. Liikaa liikkuvia osia, eli kovan luokan tenkkapåå.

- Kiviäkin kiinnostaa.  Kollektiivi,  hybridi, teknotiede. Excusez-moi? Myöntäkää se. Ei ketään kiinnosta syventyä johonkin pitkäveteiseen ja kuivaan teoriaan, kun "kaikki muut" ovat ulkona. Mitä, taasko se punaviinipullo huutelee kaapissa.

- Liikaa aivotoimintaa. Mielummin käyttäisin, ainakin sunnuntai-iltaisin empiirisellä tutkimuksella toimivaksi toteamaani "aivot narikkaan"- teoriaa. Ei vaan pysty, pardon.

- (Liika) Monipuolisuus. Mitä kaikkea olitkaan tutkinut? Niin paljon, etten osaisi kaikkea edes nimetä.


Mutta on Brunossa hyviäkin puolia, nyt kun sitä tarkkaan mietin.

+ Huumori. Bruno, olet saanut minut nauramaan ääneen useammankin kerran. Hauskuudesta.

+ Hyödyllisyys. Okei, olet tämän hetken tunnetuimpia tutkijoita ja teorioistasi saattaa olla tulevaisuuden ammatissani jopa hyötyä.

+ Monipuolisuus. Mitä kaikkea olitkaan tutkinut? Niin paljon, etten osaisi kaikkea edes nimetä.

+ Muut naiset. Tiedämme Brunon kanssa molemmat, ettei suhteemme pysyisi kasassa ilman maanmahtavia kanssapakkobloggaajiani, Miiaa, Lilliä ja Mariannaa. Olette parhaita!

+ Punaviini. Älkääs nyt tuomitko, mies on sentään ranskalainen. Tämä on täysin pätevä tekosyy.


Plussat ja miinukset näyttävät menevän tasan. Tosin olen sitä mieltä, että viimeisen plussan voimakkuus kumoaa vähintään kaksi miinusta, eli voiton puolelle jäädään, kuitenkin. Suhteemme jatkunee. Tie on kivikkoinen, eteneminen on hidasta, mutta varmaa. Tästä eteenpäin.

Luurankoja kaapissa? aka viikonloppukooma

Tiedättehän, kun suhteenne miehen kanssa alkaa syventyä, haluatte tietää hänestä lisää. Jos suhteenne on edennyt suhteellisen vaivatta, alatte ehkä miettiä: Jossain täytyy olla jotakin vialla, luurankoja kaapissa. Tässä vaiheessa otetaan yleensä yhteyttä ystäviin ja juorutaan puhelimessa tuntikaupalla. Minun ja Brunon tapauksessa, pitkälle venyneen aamun jälkeen otin tutkailuun Vilma Luoma-Ahon ja Ari Paloviitan artikkelin (Actor-networking stakeholder theory for today's corporate communications) käteeni ja keskityin tällä kertaa kritiikkiin. Miehemme teoriat ovat omissa silmissäni olleet lähes virheettömiä, joten kaipasin jo toista näkökulmaa. Anteeksi vain, Bruno, mutta aion olla rehellinen!

Ennen toimijaverkkoteoriaa suosiossa ollut perinteinen sidosryhmäteoria alkoi rakoilla, kun nykyteknologia, infrastruktuurit ja poliittiset agendat alkoivat näytellä tärkeää osaa nostaessaan jopa odottamattomia ryhmiä itse sidosryhmiksi. Näinollen "tavallinen", ihmisten välisen vuorovaikutuksen hallitsema viestintä ei enää ole ainoa yritysmaailmassa. Toimijaverkkoteoria ottaa huomioon kaikki yhteiskunnan koneiston "liikkuvat osat". Se huomioi puolueettomuuden tärkeyden ja korostaa olettamusten tuomaa riskiä: Mikäli esim. automaattisesti oletetaan ja jaoitellaan sidosryhmät ja ei-sidosryhmät, voi syntyä liian tiukkoja rajoja subjektin ja objektin välillä, eikä yhteiskunnan tekijöitä voida kuvata tarpeeksi hyvin. Perinteinen sidosryhmäteoria saa suuresti kritiikkiä tämän takia ja toimijaverkkoteorian osakkeet ovat nousussa.

Noususta huolimatta myös rakkaan Brunomme toimijaverkkoteoria saa kritiikkiä osakseen. Käytännön yhdistäminen monimutkaiseen teoriaan vaatii aina kompromissia, jolloin yksi idea käytännön toteuttamisesta saa aina enemmän kannatusta kuin toinen. Tällöin valinta ei välttämättä ole demokraattinen. Toimijaverkkoteorian kanssa löydetään ongelmia myös määrittelyn ja tunnistamisen prosessissa. Teoria lisää mm. "ei-inhimillisten" tekijöiden vaikutuksen kollektiiviin (eli yhteiskuntaan), jolloin se muuttuu monin kerroin monimutkaisemmaksi verrattuna "perinteiseen" määrittelyyn. Mitä enemmän liikkuvia osia, sitä vaikempi kaikkea on hallita. Loogista.

Jännittävää. Tällaisia aukkoja siis miehemme teoriasta löytyy. Tulihan se sieltä: kukaan ei ole täydellinen, ei edes Brunomme. Huh, ehdin jo huolestua. Kaikesta kritiikistä huolimatta lukemani artikkeli päätyy kuitenkin siihen, että Brunon sanoin yhteiskuntateorioissa tulisi ottaa "ei-inhimilliset" tekijät huomioon. Pisteet siis kotiin Brunolle kuitenkin! Ehkä siis uskallan jatkaa deittailua. Muutaman raportin verran, ainakin.

Punainen tupa ja perunamaa aka tiistai viltin alla

Tiistaina päätin taas viedä tämän hetken suosikkimiehemme, Brunon, treffeille. Tällä kertaa se suuntautui kotoisasti sohvalle, tieteellisen artikkelin kera. Aiheena, mikäs muukaan kuin toimijaverkkoteoria, tällä kertaa kytkettynä PR:ään, rakkaan oppiaineemme, yhteisöviestinnän yksi keskeinen osa. Mielestäni teorian ymmärtämisessä on myös keskeistä saada tietoa siitä, miten sitä voidaan käytännössä hyödyntää. Vaikea, hieman etäinen suhteeni Brunoon oli toivottavasti nousemalla aivan uudelle tasolle. Odotukseni olivat korkealla. Olivathan nämä sentään jo toiset viralliset treffit. Yöllisiä, nukahdukseen johtavia tapaamisia kun en treffeiksi ole laskenut. He, he.

Saamamme artikkelin (Piet Verhoeven) mukaan toimijaverkkoteorian näkökulmasta katsottuna siirtää keskustelut ja ristiriidat yhteiskunnallisista kysymyksistä PR:n sydämeen. Tutkimuksen mukaan PR- henkilöt ovat tärkeässä osassa juuri näissä kysymyksissä. Mikäli tarkastellaan ristiriitojen case-tapauksia esim. energiayhtiö Shellin ja Greenpeacen välillä, PR- henkilöt ovat olleet tärkeitä niin julkisuudessa kuin "backstagella". Toimijaverkkoteorian avulla voidaan saada erittäin hyvä pohja tutkimukselle siitä, kuinka tärkeitä he oikeastaan ovatkaan.

Tiedättehän, kun sanotaan, että juuri ennen pyörtymistä näkee menneen elämänsä vilahtavan silmiensä edessä? Tällä kertaa juttu kävikin päinvastoin. Näin pienen, ohikiitävän mutta kuitenkin tunnistettavan hetken verran tulevan elämäni silmissäni. Case- tapaukset auttoivat sen näkemään. Minä, menestynyt PR- henkilö? Konferensseja, messuja, mantereelta toiselle. Punainen tupa ja perunamaa. Okei, okei, nyt mennään sivraiteille. Olipahan vaan hauska ajatella käytännössä, mikä sitä voisi "isona" olla. Mutta, aiheeseen.

Toiseksi artikkeli kertoo, että toimijaverkkoteorian näkökulma voi valottaa PR- henkilöille, kuinka heidän tulisi käsitellä eri toimijoiden eriäviä mieltymyksiä ja mielipiteitä. Hmm, minähän siis mahdollisena tulevaisuuden PR- ammattilaisena hyödyn tästä koko ajan enemmän. Lisäksi sama näkökulma näyttää, kuinka PR- henkilöt luovat ja käsittelevät julkisia esityksiä, kuinka he käsittelevät avoimuutta, julkisia mielipiteitä ja demokraattista päätöksentekoa.

Päätin tiistaitreffit hyvillä mielin. Suhteemme on syvenemään päin. Toimijaverkkoteoriasta on moneksi ja ennen kaikkea hyödyksi. Yhä syvvempi perehtyminen on siis tarpeen. Eli siis useammat treffit. Niitä odotellessa! Ja siitä tuvasta haaveillessa.

Niksi-Pirkka feat.Toimijaverkkoteoria

Epävirallinen opas ihmeelliseen mutta järkeenkäypään ANT-maailmaan.

Tartu siis toimijaverkkoteoriaan & löydä sidokset!

1.       Määrittele tehtäviesi luonne: mitä ja miksi teet & kenelle?

2.       Millaisia selviä ja näkyviä sidosryhmiä löydät organisaatioosi liittyen?

3.       Millaisia piilossa olevia sidosryhmiä löydät organisaatioosi liittyen?

4.       Yrittäisit edes. Niitä on vielä aika paljon muitakin.

5.       Ihan oikeasti. Muista myös ne ei-inhimilliset! Teknologia, välineet, uskonnot, kansanliikkeet, luonnonilmiöt –  ihan kaikki.

6.       No nyt alkaa onnistua. Muista vielä erään pakkobloggaajan entisen filosofian opettajan ohje siitä, että löytääkseen uutta kannattaa kääntää kaikki olemassa oleva päälaelleen.

7.        Voit nostaa sen pöydän takaisin. Tässä puhuttiin ajatuksista.

8.       Nyt pohdi kaikkien löytämiesi sidosten välisiä suhteita toisiinsa. Olemassa olevia, mahdollisia ja myös niitä, jotka tuntuvat mahdottomilta, mutta eivät ehkä olekaan sitä. Mieti vielä kerran, mitä kaikkia muita toimijoita löytämäsi sidokset voivat houkutella mukaan ja miten se muuttaa sekä kyseisiä toimijoita että koko sidosverkostoa. 

9.       Avaa se viinipullo. Valmista ei tule vielä tänään, jos koskaan.

10.   Nuku.

11.   Toista seuraavina päivinä ainakin kohta  4 ja 8. Kohtaa yhdeksän ei suositella toistettavaksi joka päivä, tai edes viikko, mutta kymmenennettä kyllä.

Öitä.