Hellurei ja hellät, hämmentyneet tunteet!

Hybridien sikiäminen. Ei-inhimillisen antama todistus. Kopernikaaninen vastavallankumous. Antropologia palaa tropiikista kotiin. Mahdoton moderniaatio. Olioiden parlamentti.

Olioiden parlamentti? Okei. Tällaisia alaotsikoita löytyy Brunon Emme ole koskaan olleet moderneja -kirjasta. Olen nyt tutustunut Brunoon kolmisen viikkoa. Mitä luulette, ehtiikö siinä ajassa, kaiken muun elämän rinnalla, sisäistää tuollaisten otsikoiden alta löytyviä aiheita ja ajatuskulkuja? Luuletteko, että esimerkiksi Olioiden parlamentti herättää minussa nyt kolmen viikon jälkeen jo jotain muuta kuin hysteeristä hekotusta? Jos luulette, niin luulette todella väärin.

Tänä kauniina perjantai-aamuna, kun minun pitäisi olla jo vääntämässä erään nelivuotiaan Angry Birds -synttärikakkua, päädyinkin monen mutkan kautta lukemaan Brunon ontologiasta kertovaa kanditutkielmaa. Ja mitäs hittoa! Salon Juhanihan kertoo tutkielmansa johdannossa hyvin selvästi, miksi minulla on ollut niin suuria vaikeuksia ymmärtää Brunoa: ”Ranskalaisten ymmärtäminen ei ole suinkaan mahdotonta: se vain vaatii laajan sivistyksen heidän kattamasta alastaan. Latour ei haluakaan popularisoida kirjoituksiaan kaikille  – ne ovat timanttiseksi hiottuja paitsi teoreettisesti myös kielellisesti.” Brunon kohdalla ennen kaikkea tietous filosofiasta olisi Juhanin mukaan paikallaan ja allekirjoitan tämän täysin. Mutta enhän minä, ihan-vaan-tällainen-tavantallaaja, todellakaan omaa niin laajaa tietämystä esimerkiksi filosofiasta, että pystyisin hoksaamaan, kommentoimaan saati yhdistämään yhteisöviestintään kovinkaan suurta osaa Brunon ajatuksista. Pidän toki filosofiasta, filosofisista kysymyksistä ja niiden pyörittelystä, mutta piisamirottailuun ei vain todellakaan ole tarpeeksi aikaa. Jokseenkin epätodellista, että minusta on kuitenkin parhaillaan kasvamassa filosofian maisteri. (Lisää hämmenyshihitystä, ja kuvitus by InuKii.)

Filosofisista puutteistani huolimatta olen kuitenkin ollut ymmärtäväni Brunoa tietyissä asioissa, esimerkiksi toimijaverkkoteoriassa. Mutta nyt Juhanin tutkielmasta käykin ilmi, ettei maalaisjärkiseksi hipiksi tituleeraamani Bruno olekaan kovin maalaisjärkinen: ”Tyylillisesti pidän kiinni Latourin varauksesta olla popularisoimatta hänen kirjoituksiaan kaikille. Hänen ajattelunsa ei toimi arkijärjen alueella, kuten mikään moderni tiede ei toimi, joten en pyri palauttamaan sitä sille tasolle.” Mitä? Minähän löysin toimijaverkkoteoriasta paljon arkijärkisiä merkkejä. Vai löysinkö niitä sittenkin vain omasta yksinkertaistetusta versiostani, jollaiseksi olin alkuperäisen ANT:n kiireissäni naamioinut? No, täytyy muistaa, ettei toimijaverkkoteoria ole yksinomaan Brunon käsialaa, vaan hän on vain yksi tuon teorian kehittelijöistä. Lisäksi Juhanin tutkielmassa ei edes pureuduta toimijaverkkoteoriaan vaan yleisesti Latourin ontologiaan esimerkiksi Emme ole koskaan olleet moderneja -opuksen pohjalta. Ja totta tosiaan, eihän tuo vieressäni nytkin kysymysmerkkinä möllöttävä tekele mikään kevyt ja helppo välipala ole.

Olen kuitenkin yrittänyt ymmärtää, ja jotain tämän kurssin aikana mielestäni ymmärtänytkin. Pidän edelleen toimijaverkkoteorian kaikenkattavuudesta, kaikkeen soveltuvuudesta ja myös sen tietynlaisesta arkijärkisyydestä, jota olen siitä löytävinäni. Olen oppinut, kuinka toimijaverkkoteoriaa pystytään hyödyntämään esimerkiksi PR-tehtävissä. Olen diggaillut Brunon tapaa katsoa maailmaa yhtenä kokonaisuutena, jossa kaikki todellakin vaikuttaa kaikkeen, löytänyt paljon samaa omista ajatuksistani ja oppinut ajattelemaan eri näkökulmista. Mutta. Olen myös hämmentynyt, ahdistunut ja ärsyyntynyt: miksi kaikki pitää tehdä niin pirun monimutkaiseksi? Miksi Bruno ei voisi olla himpun verran kivempi tyyppi (se hippendaali, joksi häntä taannoin luulin – vai toivoinko enemmänkin?), ja esittää kaikkia ajatuksiaan arkijärkisemmin, niin, että mahdollisimman moni niistä hyötyisi, koska tiede kai kuitenkin kuuluu kaikille? 

Viimeisen kirjoitukseni myötä sanon Brunolle, ja teille lukuisille lukijoille (lisää naurua) heipat. Voi olla, että Bruno hipsii uniini tai opintoihini vielä myöhemminkin, ja sen hän saa ilman muuta tehdä; ollaanhan tässä nyt jo kuitenkin päästy alkua pidemmälle. Ehkä vielä jonain päivänä oivallan Brunosta enemmän ja selvitän, onko hän sittenkään ystävällinen hippi vai pelkkä ylimielinen punaviiniperillinen, joka ei vaivaudu aukaisemaan (näennäis)viisaita ajatuksiaan rahvaalle. Mutta nyt on tullut aika laskeutua takaisin arkeen ja syntymäpäiväjuhlien järjestämiseen. Yritän selviytyä, vaikka Piisamirotta on tunkeutunut omatuntooni ja huutaa minulle kuten Vilijonkalle aikoinaan:

 "Typerä nainen! Ei siivoaminen mitään auta." 

Luulen kuitenkin, että suurien kysymysten rinnalla on joskus ihan ookoo tehdä myös jotain pientä piperrystä. Esimerkiksi imuroida. Niin ja se kakku!