maanantai 7. lokakuuta 2013

Syrjähyppy

Voi Bruno. Olin kirjastossa ja hairahdin. Aivan sinun lähelläsi, kulman takana, väijyi Luhmannin Niklas ekologisine kommunikaatioineen - peruskamaa iskurintamalla. Koska sinä syrjäytit alun perin Luhmannin kurssiltamme, ja koska minäkin olen vain erehtyväinen ihminen, ajattelin, että on reilua antaa Luhmannille edes pieni teoreettinen mahdollisuus. 

No, neljänkymmenenviiden minuutin jälkeen en oikein enää tiennyt mitä ajatella. Kaiken sekasorron keskellä minua ilahdutti ainoastaan ajatus siitä, että maailman tilasta ja tulevista uhkista huolta kantavat henkilöt voisivat saada Luhmannilta jonkinlaisen vapautuksen murheista ja synninpäästön ahdistuksesta. Ihan mielenkiintoisia ajatuksia etenkin nyt, kun ympäristönsuojelu on ollut aika tavalla tapetilla jäämerellä sattuneiden asioiden vuoksi. Epäilen, että yhteisen kotimme tulevaisuudesta huolta kantavat aktivistit eivät kuitenkaan saisi Niklaksen avulla ahdistusta niin tehokkaasti karistettua harteiltaan, että lopettaisivat toimimisen. Sen sijaan tällaisen wannabe-eläin-luonnon-elämänsuojelijan omatunnon tuskiin jokin filosofinen roppi voisi ensiapuna tehotakin.

Mutta Bruno. Olen pahoillani, että vilkuilin muualle. Ajattelin sen olevan tärkeää, sillä jos yhtään epäilyttää (ja kanssasi niitä epäilyksenkin hetkiä on tullut), on pakko ottaa selvää, onko ruoho oleellisesti vihreämpää aidan toisella puolella ja voisiko joku muu tarjota minulle selkeämpiä vastauksia. Varmasti, ainakin joihinkin asioihin, mutta Nikke se ei kyllä ole. Se, että siunailin sinua vaikeaksi suhteemme alkutaipaleella, ei ollut mitään tähän verrattuna. 

Luhmann tuntui koko ajan vaikealta, sinä nyttemmin jo järkevältä. Luhmann vaikutti varsin konservatiiviselta jäärältä, sinä hauskalta liberaalilta. Luhmann tekee jakoja ja lokeroita, sinä ajattelet ihan kaikkien asioiden nivoutuvan yhteen. Luhmann on saksalainen järjestelmäheppu, sinä ranskalainen punaviiniperillinen (ah oui, j’taime). Oikeastaan minusta tuntuu, että sinä olet kohteliain ja ystävällisin tyyppi, kenet olen oppinut tuntemaan pitkiin aikoihin: toisten huomioiminen on tärkeintä maailmassa, ja sen sinä kyllä teet. Otat huomioon niin elollisen kuin elottoman, kaikkine koukeroineen.

Itse asiassa, minä ihan pikkuisen luulen, että sinä taidat olla oikeasti hippi. Ja niistä minä tykkään.

Peace!


6 kommenttia:

  1. En tiedä Latourista, enkä Luhmannista, mutta tämä teksti sai minut pimeänä maanantai-iltana monen tunnin puurtamisen keskellä hymyilemään, jopa nauramaan ääneen. Joten kiitos siitä! Hetken jo ajattelin, että Luhmannilla voisi olla lohtua minulle (maailman menoa tuskastelevalle, wanna-be maailmanparantajalle), mutta loppua kohden tämän lohdun saaminen alkoi kuulostaa niin kovalta työltä, että taidan sittenkin vielä jäädä odottelemaan, eli ilmoitathan minullekin kun se vihreämpi ruoho löytyy:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ilman muuta ilmoittelen. Ja Brunolla tuppaa tosiaan olemaan sellainen vaikutus - sekä suoraan että välillisesti - että hän saa aina jonkun hymyilemään tai nauramaan, syystä tai toisesta. Sekin puhukoon easy-going -hippimeiningin puolesta.

      Poista
  2. Totta muuten, Brunohan on hippi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks! Ihme kun ei aiemmin hoksattu, vaikka ulkoisiakin merkkejä oli nähtävissä. Nuoruudenkuvissa heilui vähän pidempi letti, jossain seminaarissa vilkkui kukkakuvioinen kraka ja yhdessä kuvassa pössytellään. No vesipiippua, mutta kuitenkin.

      Poista
  3. Lohduttava loppupäätelmä, snif! Hauskoja kirjoituksia olet saanut teidän tämän suhteen aikana aikaiseksi, kiitos kepeistä ja silti pohdiskelevista hetkistä :)

    VastaaPoista